torstai 14. helmikuuta 2008

Lomalle Lähdeahon omenatilalle, Mika Waltarin jalanjäljille

Lauantaina lähdimme Pornaisten kautta Laukkoskelle, joka yhdistetään Suomen luetuimpaan kirjailijaan Mika Waltariin. Kohteemme oli Lähdeahon omenatilan vuokrattava, korkeatasoinen lomamökki, luomuomenatarha sekä kasvisten, marjojen, yrttien, sienten ja hedelmien kuivauspalvelu. Ajelimme halki viljavien peltojen ja polveilevien maastojen. Pornainen on melkein suurpääkaupunkiseutua, jossa monet kuntalaiset käyvät töissä. Kartan mukaan Helsingin keskustasta sinne on matkaa vain 48 kilometriä. Kuntaa ympäröivät Sipoo, Porvoo, Askola ja Mäntsälä.

Miksi kunnan vaakunassa on kirkonkello ja kaksi värttinää? Yli 200 vuotta sitten pornaislaiset saivat ensimmäisen kirkkonsa, mutta kelloon varoja ei riittänyt. Niinpä pitäjän naiset keksivät ratkaisun. He ryhtyivät viljelemään pellavaa, joka kehrättiin ja kudottiin palttinaksi. Yhteensä 1272 kyynärää palttinaa myytiin Tukholmaan, ja näillä rahoilla hankittiin kello.

Saavuimme Laukkoskelle. Täällä on kuvattu 1930-luvulla Suomi-Filmin iki-ihania, kotimaisia elokuvia, ja Mika Waltari on tuottanut tekstiä elämästään. Mikan ollessa 5-vuotias hänen pappisisänsä kuoli tuberkuloosiin. Niukilla tuloillaan äiti Olga Johansson koulutti perheen kolme poikaa Helsingissä. Mika on kertonut lapsuutensa matkoista maalle, keväästä 1918, jolloin hän oli äidinäidin ruuissa Laukkoskella. Yli 20 vuotta hän asui talossaan kesäisin ja joskus talvisinkin. Ullakkokamarissa hän kirjoitti suuren osan myöhäistuotannostaan. Teoksissaan hän kuvaa usein Laukkoskea, Mustijokea ja seudun maisemia - ”parhaita maailmassa”.

Lähdeahon omenatilan pihalla Eila Torvasti otti meidät iloisesti vastaan ja esitteli kodikasta, hiljattain remontoitua, mummonmökkiä. Alakerran kamareihin hän oli valmiiksi pedannut vuoteet kolmelle ja yläkertaan neljälle vieraalle. Talossa on sähkölämmityksen lisäksi kolme puilla lämmitettävää uunia, vesijohto, langaton yhteys, TV, sähköhella, astianpesukone, tornijääkaappi, mikro, astiat, ruokailuvälineet, imuri, sähkösauna, pesuhuone, pyykinpesukone, kuivausrumpu, kaksi vessaa, muita mukavuusvekottimia ja pihan perällä upouusi hyysikkä. Keittiöön on tulossa jätteiden lajitteluvaunut ja puukärryt.

Napostelimme ystävieni kanssa Eilan kuivaamia, maukkaita omenasiivuja, pitsiporkkanalastuja sekä maa-artisokkaviipaleita. Samalla pohdimme, ketkä muut haluaisivat asua tai lomailla täällä. Jokaiselle tekee hyvää välillä olla möllöttää tai puuhailla luonnonhelmassa ja ladata omia akkujaan. Täällä majoittuvat edullisesti pienryhmät, jotka voivat opiskella vaikka luomuviljelyä tai kasvisten kuivausta. Paikka sopii henkilöille, jotka arvostavat mukavuuksia, siisteyttä, pilkottuja polttopuita, kuusenhuminaa, omaa pihapiiriä, grillaamista, omenatarhaa, nuotiota lammen rannalla, marja- ja sieniretkiä sekä lähellä olevia liikuntamahdollisuuksia. ”Täältähän pääsee nopeasti Kotojärvelle 18-reikäiselle golfkentälle, merkatulle kanoottireitille, kalastamaan tai uimaan.", kertoi Eila.

Kokemusteni mukaan esimerkiksi Saksassa, Ranskassa ja Englannissa on maaseudulla paljon tarjolla tämäntyyppisiä, suosittuja vuokrataloja, joita talviakana käyttävät pätkätyöntekijät tai pienet työporukat. Monesti yritykset vuokraavat niitä työntekijöilleen.

Pimeys kääri Laukkosken syliinsä, joten Waltarin siltaa emme tänään ehtineet nähdä. Syksyllä on tulossa tapahtumarikas juhlaviikko 15.-21.9.2008, koska Mika Waltarin syntymästä on kulunut 100 vuotta. Onpas tämä kiva paikka asua tai lomailla. Lue lisää ja tutustu paremmin. . .

Lähdeahon Omena * Eila ja Aarto Torvasti * Niinirannantie 6 * 07150 LAUKKOSKI * puh. 040-5494706 * lähdeahonomena@pp.inet.fi * www.kknet.fi/omenatila

Ei kommentteja: